torstai 28. heinäkuuta 2016

The beginning

Mulla on niin paljon kirjotettavaa, että en yksinkertaisesti tiedä mistä aloittaisin. Idea blogista on jo kauan roikkunut mielessä, mutta teoiksi asti se päätyi vasta nyt. Olen aiemminkin pitänyt blogia, mutta sen lopettamisesta on jo useampi vuosi. Tällöin päätähtiä oli kanit. Edelleen meillä on yksi pieni pomppiva ystävä, josta tulen myös kirjoittelemaan joskus. Varmasti oman postauksen tulee saamaan myös edesmenneet kanit, jotka ovat näytelleet isoa osaa elämässäni.

Blogi tulee kertomaan pitkälti Mennistä, kauan haaveilemastani ensimmäisestä koirastani. Menni on maailman täydellisin pieni ystävä, se on varastanut mun ja mun miehen sydämet. Menni on muutenkin melkonen pikku-varas. Sen bravuuri on kantaa eteisestä kaikki kengät ja levittää pitkin kämppää ja takapihaa. Meidän pieni rakkaus. Voisin tältä istumalta kirjoittaa kirjan Mennistä, mutta jos aloittaisin ihan perus faktoilla ja kerron siitä lisää sitten tulevissa postauksissa. Selvä on se, että kirjoitettavaa riittää. Tervetuloa messiin! :)



nimi: Pirius Unique Hype "Menni"
rotu: kääpiösnautseri, musta-hopea
synt.: 20.10.2015
muutti meille: 17.12.2015
kasvattaja: Pirius / Päivi Piri-Helin
emä: Pirius Meg Million
isä: FI MVA Pirius Natural Hype

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti