torstai 23. helmikuuta 2017

Viikonloppuhommia

Tällä hetkellä ahertelen itse arkipäivät harjottelussa ja illat röhnötän sohvalla väsyneenä. Menni sen sijaan ottaa joka päivä ilon irti nauttiessaan päivistään Esan kanssa. He on käyneet pitkiä aamulenkkejä ja käyneet koirajuoksuilla. Onnekas koiru! Aamuisin kun oma kello pärähtää soimaan 5.30 Mennistä ei joko kuulu pihaustakaan tai sitten se nousee pystyyn ja ryömii mun paikalle jatkamaan uniaan.

Viime viikonloppuna lähdettiin koko kööri sukuloimaan. Perjantaina suunnattiin mun isovanhemmille ja vietettiin siellä yksi yö. Menni rakastaa kyläilyä ihan hirveesti ja se on onnensa kukkuloilla nähdessään pitkästä aikaa sille tuttuja ihmisiä. Illalla käytiin saunomassa ja uimassa ja se oli Mennistä tosi jännää. Uimaan se ei tietenkään päässyt eikä se uimisesta erityisesti pidäkään mutta saunaan sen oli tietysti päästävä.


Lauantaina sanottiin mummolaan jäävälle Myrtti-pupulle heippa ja jatkettiin matkaa Esan sukulaisille. Mummon ja isän luona vierailuiden jälkeen kolmantena kyläilykohteena oli anoppi ja hänen luokseen oli määrä jäädä yöksikin. Nuppu ja Siiri toivottivatkin meidät iloisesti tervetulleiksi. Siirille on kova paikka jos Menni menee lähellekin Esan äitiä, mutta se tyytyy väin örisemään ja Menni kunnioittaa kyllä kovasti Siiriä. Lauantai-ilta meni lenkkeillessä ja koiria trimmaillessa ja Nupusta ja Siiristä saatiin esiin taas herttaset käppyräiset.



Sunnuntaiaamuna lenkkeiltiin porukalla ja sen jälkeen pidettiin Mennin kanssa viikottainen nypintäsessio. Mä oon nyt Raision näyttelyistä eteenpäin joka viikonloppu rullaillut Mennin turkkia. Se on kyllä tosi vaikeeta ja hankalaa näin ihan kylmiltään. Mulla ei ole hajuakaan nypinkö lähellekkään niin paljoa, kun mitä olisi tarkoitus. Sikäli oon kyllä onnekas, koska Menni on varmasti täydellisin mahdollinen kaveri trimmaamisen opetteluun. Pidän kerrallaan noin tunnin session ja koko sen ajan se jaksaa olla kiltisti paikallaan. Voin vaan asetella sen vaikka kyljelleen ja siinä se makaa niin kauan kun tarvis. Karva myös irtoaa tosi hyvin, joten senkään suhteen ei ole ongelmaa. Suunnitelmissa on tässä lähiaikoina olla Mennin kasvattajaan yhteydessä ja kysellä josko voitaisiin tulla visiitille saamaan vähän vinkkejä. 


Nyppimishommien jälkeen jatkettiin kyläilyjä ja illalla haettiin mummolasta Myrtti mukaan kotimatkalle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti